LifeWave-laastarit

LifeWave-laastarit 
 valon lempeä tapa tukea hyvinvointia

Törmäsin LifeWave-laastareihin ensimmäisen kerran vuonna 2024. Silloin en vielä innostunut — olin aiemmin kokeillut toisentyyppisiä laastareita ilman mainittavaa vaikutusta ja ajattelin, että nämä ovat samanlaisia.

Vuotta myöhemmin, 2025, jokin kuitenkin muuttui. Laastarit alkoivat kutsua. Sain niistä lisätietoa, ja lopulta päätin kokeilla itse. Jo ensimmäisen yön jälkeen huomasin eron: nukuin paremmin kuin vuosiin. Uniongelmaiselle se tuntui lähes ihmeeltä.

Kun testilaastarit oli käytetty, olin vakuuttunut – halusin nämä pysyväksi osaksi arkeani. Aloin perehtyä tarkemmin taustaan ja löysin vaikuttavia faktoja:
riippumattomat tutkijat ja yliopistot ovat tehneet LifeWave-laastareista useita tutkimuksia ja kliinisiä kokeita, tuotteilla on patentit, ja ne ovat myös USA:n antidopingtoimikunnan hyväksymiä urheilijoiden käyttöön.


MITEN LAASTARIT TOIMIVAT

Ihmisen keho säteilee luonnostaan lämpöä ja hienovaraista valoa – biofotoneja.
LifeWave-laastarit sisältävät orgaanisen nanokiteisen seoksen, joka muodostuu muun muassa aminohapoista, mikroelementeistä, sokereista ja suoloista. Nämä yhdisteet muodostavat valoon reagoivan kiderakenteen, joka aktivoituu kehon oman valon avulla. Nuo kristallit vastaanottavat kehon lämpösäteilyä ja valoa, ja heijastaa sen takaisin kehoon tarkkaan valituilla valon aallonpituuksilla.

Tätä prosessia kutsutaan fotobiomodulaatioksi – se tarkoittaa, että kehon omaa valoa hyödynnetään biokemiallisten prosessien tukena. Kun valosignaali kohdentuu ihon energiaväyliin (akupisteisiin) tai hermoston reitteihin, se voi aktivoida kehoa tuottamaan tiettyjä peptidejä.

Esimerkiksi X39-laastari tukee GHK-Cu-peptidin aktivoitumista, jonka roolia on tutkittu mm:

  • kudosten ja solujen korjausprosesseissa

  • ihon joustavuuden ja proteiinisynteesin tukena

  • hermoston ja solujen hyvinvoinnin edistämisessä

Laastarit ovat ei-läpäiseviä: niistä ei siirry mitään aineita kehoon - vaikutus tapahtuu kehon oman valon avulla.


KENELLE LIFEWAVE-LAASTARIT SOPIVAT?

LifeWave-laastarit sopivat sinulle, joka:

  • arvostat luonnollista, ei-lääkkeellistä lähestymistapaa
  • haluat helpon ja arkeen sopivan hyvinvointirutiinin
  • koet vetoa kehon valon ja lempeän fototerapian suuntaan
  • arvostat kokonaisvaltaista kehon viisautta

HUOM! LifeWave-laastarit eivät ole lääketieteellinen hoito eivätkä korvaa lääkärin hoitoa.
Jos sinulla on sairaus, käytät lääkitystä, olet raskaana tai imetät, keskustele käytöstä lääkärisi kanssa. X39 ei käy, mikäli sinulle on siirretty elimiä tai kudoksia. 


MILLAINEN LAASTARI SINULLE SOPISI?  

Jokainen pakkaus sisältää 30 laastaria. Laastareita on tällä hetkellä 10 erilaista.

Tässä lyhyet kuvaukset, klikkaamalla pyydettyä "klikkaa tästä" -kohtaa kuvauksessa, pääset laajempaan kuvaukseen, jossa on mukana omia havaintojani energeettiseltä tasolta, eli nämä eivät ole LifeWaven virallisia kuvauksia. 


X39 – kantasolujen aktivoija, kehon uudistumisen ja palautumisen tuki, sieluyhteyden ja oman keskuksen vahvistuminen

Mitä X39 tekee kehossa:
Aktivoi kehon omaa GHK-Cu -peptidiä, joka liittyy solujen korjaus- ja uudistusprosesseihin.
Tämä voi tukea kehoa palautumaan kuormituksesta ja tekemään omia luonnollisia korjaustoimintojaan tehokkaammin.

Klikkaa tästä lisätietoja


X49 – kehon voiman, rakenteen ja aineenvaihdunnan tuki, maadoittuminen ja omalla voimassa oleminen

Mitä X49 tekee kehossa:
Aktivoi AHK-Cu -peptidiä, joka tukee lihaksia, luita ja verisuonia. Auttaa kehoa kannattelemaan itseään arjessa ja lisää kehon perusvoimaa.

Klikkaa tästä lisätietoja 


SP6 – kehon ruokahalun, hormonitoiminnan ja sisäisten tarpeiden säätelyn tuki,  tasapaino ja kylläisyyden tunne sisältäpäin


Mitä SP6 tekee kehossa:

SP6 vaikuttaa kehon neuroendokriiniseen säätelyyn – eli siihen, miten keho tunnistaa nälän, kylläisyyden, levon ja energian tarpeet.
Monella meillä nämä signaalit ovat ajan myötä sekoittuneet, esimerkiksi stressin, lohtosyömisen, tunteiden tai epäsäännöllisen ruokarytmin vuoksi. SP6:n tarkoitus ei ole "vähentää syömistä", vaan palauttaa kehon omat kylläisyys- ja tarpeensäätelysignaalit toimimaan selkeämmin.

Klikkaa tästä lisätietoja 


Y-Age Aeon – hermoston ja stressijärjestelmän rauhoittumisen tuki, sisäinen turva ja kuormituksen laskeminen

Mitä Aeon tekee kehossa:
Aeon vaikuttaa kehon tulehdusherkkyyteen ja stressireaktioihin.
Se voi tukea hermoston siirtymistä rauhallisempaan tilaan, jolloin keho voi alkaa käyttää energiaa myös palautumiseen eikä vain selviytymiseen.

Klikkaa tästä lisätietoja 


Y-Age Glutathione - kehon puhdistusjärjestelmän ja palautumisen tuki, keventyminen sisältäpäin

Mitä Glutathione tekee kehossa:

Glutationi on kehon tärkein oma antioksidantti ja osa kehon sisäistä "siivousjärjestelmää".
Se osallistuu maksan puhdistukseen, solujen suojaamiseen hapettumiselta sekä vastustuskyvyn ja solujen korjausprosessien tukemiseen

Kun glutationitasot ovat matalat (stressi, kuormitus, lääkkeet, huono uni, ikääntyminen), keho voi tuntua väsyneeltä, tukkoiselta ja se palautuu huonosti. Y-Age Glutathione -laastari aktivoi kehoa tuottamaan glutationia itse.

Klikkaa tästä lisätietoja  


Y-Age Carnosine – kehon kestävyyden, solujen joustavuuden ja palautumiskyvyn tuki, sisäinen sitkeys ja pehmeys samaan aikaan

Mitä karnosiini tekee kehossa:
Karnosiini on luonnollinen aine, jota keho käyttää tukemaan lihasten ja kudosten kestävyyttä, solujen joustavuutta ja palautumista, sekä hermoston ja kehon pitkäjänteistä palautumista kuormituksesta

Klikkaa tästä lisätietoja   


SiIent Nights - syvemmän unen ja palautumisen tuki, keholle turvan tunne yötä vasten

Silent Nights aktivoi kehon omaa melatoniinintuotannon rytmiä, ei lisää melatoniinia kehoon ulkoapäin. Se voi auttaa kehoa palaamaan luontaiseen nukahtamis- ja unensyvyyden vaihteluun, jolloin uni on levollisempaa ja herääminen pehmeämpää.

Laastari laitetaan illalla ja poistetaan aamulla.  

Klikkaa tästä lisätietoja  


IceWave – kivun ja kehoa suojelevan jännityksen lievittymisen tuki

Mitä IceWave tekee kehossa

IceWave ei sisällä lääkettä eikä vie mitään kehoon, se toimii heijastamalla kehon omaa lämpö- ja valosignaalia takaisin niin, että kipua ylläpitävä jännitys hermostossa voi lievittyä.

Monessa kivussa (esim. polvet, lonkat, selkä, niska, hartiat) kipu ei johdu pelkästään nivelistä tai kudoksista, vaan siitä, että hermosto jännittää aluetta suojellakseen sitä, sen myötä se alkaa varoa liikettä ja jää helposti varuillaan olemisen tilaan, vaikka tilanne olisi rauhoittunut. Tämä suojareaktio voi pitkittyä ja ylläpitää kipua tai jopa pahentaa sitä

IceWave voi auttaa kehoa päästämään irti tästä jännityksestä, jolloin liike voi tuntua vapaammalta ja turvallisemmalta.

Klikkaa tästä lisätietoja    


Energy Enhancer - Kehon perusvireen ja aineenvaihdunnan luonnollinen aktivointi – elinvoima ja selkeys arjen tekemiseen

Energy Enhancer ei tuo energiaa ulkopuolelta, eikä kiihdytä hermostoa kuten kahvi, sokeri tai stimulantit. Sen vaikutus tulee aineenvaihdunnan ja hapenkuljetuksen tehostumisesta, jolloin keho tuottaa energiaa itse, tasaisesti, ilman piikkejä ja romahduksia.

Klikkaa tästä lisätietoja    


Alavida - Ihon uudistumisen, solujen pitkäikäisyyden ja valon vastaanottokyvyn tukiMitä Alavida tekee kehossa:

Alavida tukee ihon, hiuspohjan ja kynsien luonnollista elinvoimaa sisältä käsin. 
Se vaikuttaa käpyrauhasen epitalamiini-peptidireittiin, joka säätelee kehon vuorokausirytmiä ja solujen uudistumista. Tämän reitin kautta Alavida voi tukea myös telomeerien suojaa, mikä liittyy solujen ikääntymisen laatuun ja palautumisen syvyyteen.

Klikkaa tästä lisätietoja

HINTA JA TILAAMINEN

Voit tilata LifeWave-laastareita kauttani osoitteesta: www.lifewave.com/Valonkoodi

Hinta määräytyy sen mukaan, millaisen valikoiman laastareita ja minkä paketin valitset.
Yhden pakkauksen tilaaminen ilman rekisteröitymistä on kallein vaihtoehto.
Kun rekisteröidyt jäseneksi tai tilaat useamman pakkauksen kerralla, hinta laskee selvästi.

Esimerkki hinnoittelusta

LifeWaven Core-paketti on suosituin vaihtoehto, jos haluat useamman laastaripakkauksen edullisemmin.

Core-paketin hinta on 351,40 €, ja siihen voit valita:

  • joko 3 kpl X-sarjan laastareita (X39 tai X49) - tällöin hinnaksi jää n 117 € / 30 laastarin pakkaus

  • tai 6 kpl muita laastareita (esim. IceWave, Aeon, Glutathione jne.) - tällöin hinnaksi jää n 58 € / 30 laastarin pakkaus. 

Voit myös miksata tuotteita samaan pakettiin, suhde on helppo muistaa: Yksi X-laastaripakkaus vastaa kahta muuta laastaripakkausta.

Core-paketti on kertaluonteinen ostos, jolla saat laastarit selvästi edullisemmin kuin yksittäin. Jatkossa voit ylläpitää tilaustasi valitsemallasi tuotteiden yhdistelmällä tai tehdä kuukausitilauksen.

Täältä löydät ohjeet tilaukseen (tai laita minulle viestiä tuija.holmberg(ät)gmail.com tai viestiä WhatsAppin kautta 040 8644 646. 


LifeWave-laastarit ovat CE-merkittyjä, ei-transdermaalisia lääkinnällisiä laitteita (Medical Device Class I), jotka on suunniteltu yleisen hyvinvoinnin ja kehon energiatasapainon tukemiseen.

Tuotteet eivät sisällä lääkkeitä tai kemiallisia aineita. Ne perustuvat kehon oman valon ja luonnollisten prosessien aktivointiin.